maanantai 28. helmikuuta 2011

Lomailun makuja.



Kotipohjoisessa lomailemassa. Tosin, opiskelijoilla ei liene ihan kunnollista lomaa olemassakaan kun ajatukset kuitenkin pyörivät jo joko seuraavan tentin taikka meneillään olevan kurssin lopputyön tietämillä, kuten itselläni. Joskus pitää muistaa kuitenkin jättää asiat raa'astikin sivuun ja keskittyä muihin asioihin, ehkä itseensä ja hyvään oloon. Tehdä asioita, joita rakastaa.

Kävin eilen ystäväni kanssa reippailemassa. Aurinko lämmittää jo täällä Lapissakin. Uni maistui saunan ja yhden luomuoluen jälkeen uskomattoman makeasti. Täällä unet ovat jollain tapaa muutenkin olleet rauhallisempia.

Tein eilen myös vähän ostoksia. Entiseen työpaikkaani (kauppaan) oli tullut myyntiin bambupuikkoja! Ja Yogi-teetä! Alemman kuvan Green Energy menee ystävälle tuliaisiksi, lupasin opettaa häntä virkkaamaan huomenissa. Licorice taas on itselleni uusi tuttavuus. Lakritsinjuuri tuo oman säväyksensä muutoin tuttuun Yogin makumaailmaan. Pidän.

Lankaakin ostin, siitä lisää myöhemmin. Ylemmässä kuvassa pala äidin kirpputorilta ostamaa piironkia. Se on vanha ja kaunis. Kun minulla on ihan oma talo kotinani, aion etsiä sinne samanmoisen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti